sunnuntai 24. elokuuta 2008

Hämeenlinnassa pöyrähdettiin

Juups eli tuli käytyä aamulla Hämeenlinnan KV-näyttelyssä. Vaihteeksi oli mukavaa käydä näyttelyssä tässä lähistöllä, kotona olin puoli yhden maissa - näitä lisää :)! Tällä kertaa emäntä sekä jopa koiratkin osasivat käyttäytyä kaikki oikein siivosti kehässä ;). Tuloksena Romeo sai ERI:n valioluokassa ja sijoittui siinä myös neljänneksi. Mona sai myöskin ERI:n valioluokassa ja sijoittui kolmanneksi. Tuomarina oli Seasemus Oates (IRL).

Niin mehän ollaan nyt päätetty että Mona jää tauolle näyttelyistä ainakin ensi kesään. Katsomme sitten pentujen jälkeen uudestaan, josko neitiä vähän enemmän voisi tuo kehässä esiintyminen kiinnostaa. Kun Monaa ei siis todellakaan kiinnosta koko touhu, ja koiran olemus kehässä on jotain "anteeksi että olen olemassa" ja "voitaisiinko mennä jo kotiin" väliltä, niin siitä on sitä vähän hankala lähteä kilpailemaan... Ironista sinänsä, mutta kotona - ja kotipihassa - harjoitellessamme hihnan päässä on koira joka käyttäytyy TÄYSIN eri tavalla.. mutta minkäs teet ;)

Tänään nähtiin Hämeenlinnassa myös Helmin (Pikkunokan Lily Queen) tulevaa sulhoa Justinia (Int CH Boxing Helena's Epos Ena). Otinpa pari kuvaakin, yllä yksi. Ja oikein on kauniit pään pirteet herralla, jos niin nyt uroksesta voi sanoa ;)!

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Moikka vaan kaikille :)!


Vihdoin ja viimein meillekkin avautuu ihka oma blogi, jonne tulevaisuudessa siis yritämme tarinoida kuulumisiamme lähinnä suomalaisille Suomeksi ja reaaliajassa, tietenkin ;). Ulkoasu on vielä vähän haussa, mutta eiköhän tuo tässä ajan kanssa asetu ;).

Tosiaan viime viikonlopun vietimme kotiseudullamme Imatra - Puumala akselilla ja tulipa sitä käytyä Kouvolassakin koiranäyttelyssä. Ei ihan mennyt putkeen tällä kertaa... hehhee ;). No juu, mutta onneksi tämä ei ole niin vakavaa touhua, ainakaan meille :). Puumalassa käytiin sitten pitkästä aikaa koirien kanssa omalla hiekkakuopalla rallaamassa ja voi sitä riemua...

Helmillä ei ole vieläkään juoksua alkanut, sitä kun ollaan odoteltu jo viime joulukuusta. Mutta merkkejä on jo ilmassa, joten eiköhän se sieltä pikkuhiljaa tule ;)